OP-Pohjolan Vallilan toimipiste

kesä 12, 2014 | Valmiit kohteet

Vallilan kortteliin yli 3000 OP-Pohjolalaista

OP Vallila

OP-Pohjolan Helsingin Vallilan toimitilojen uudistusprojekti on yli 200 miljoonan euron hanke.

Uudisrakennusten ja saneerausten valmistuttua OP-Pohjolan Vallilan tiloihin sijoittuu 3 300 toimihenkilöä. Toimistotiloja rakennetaan ja saneerataan yhteensä noin 60 000 neliömetriä.
Työmaa on Suomen suurin yksittäinen toimitilarakennuskohde ja samalla myös haastavin.

Vallilan korttelin uudistustyö saadaan päätökseen vuoden 2015 loppuun mennessä.

Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Shanghain maailmannäyttelyssäkin meriittejä hankkinut JKMM Arkkitehdit Oy ja projektinjohtajana on kokenut Haahtela -Yhtiöt.

 

Vallila 2015 –projektinimellä kulkevassa hankkeessa Arikoli vastaa mm. korttelin vaativista betonivalutöistä saneerausosalla. Keskellä sijaitsevaa B-taloa levitetään jatkamalla vanhoja betonipalkistoja uusien lasikattojen vuoksi. Samalla vahvistetaan vanhoja betonipilareita mantteloinnein.

Arikoli Oy:llä on vastuualueena pääasiassa lasikattoalueisiin liittyvät vesikatot, kulkusillat, pellitykset, jne.
Paljon muitakin töitä on Arikolin vastuulle annettu, mm rappauskorjaukset saneerausosalla ovat merkittäviä.


Kuvia kohteesta

{gallery}Vallilan OP Pohjola:170:::{/gallery}

Finnair Leko 2

Finnairin Leko 2 hallin ulkoseinät käsittelyssä Arikolin panosta arvostetaan vaativissa projekteissa Finnairin vanhoja halleja...

Tapiolan koulu ja lukio

Tapiolan koulu ja lukio suurremontin kourissa Vuosia tyhjillään seissyt, pian 60 vuotta täyttävä Tapiolan koulu ja lukio on suurremontin käsissä....

Kampin Huippu

Tulevaisuutta rakentamassa Kamppi on liike-elämän, kaupan, palvelujen ja liikenteen aktiivinen keskus. Siellä on Kampin Huippu ja...

Suomen Kansallismuseo

Historiaa kohentamassa Pian 100 vuotta täyttävä Suomen Kansallismuseo saa laajan rakennuksen alapuolisen huollon. Arikoli Oy on ollut...

Eteläesplanadi 2

Entisen UPM -pääkontorin saneeraus Arkkitehti Karl Linddahlin vuonna 1912 suunnittelema arvokiinteistö saneerattiin. Talvella 2013...

Amerin talo

Entisen Amer -pääkontorin saneeraus Arvokiinteistö Mäkelänkatu 91 Helsingin Käpylässä sai uuden funktion...